Vuoden Auttajaksi valittu fysiatri Kristiina Kokkonen
28.3.2022
Suomen Kipu ry:n jäsenistö on yhdistyksen vuosikokouksessa lauantaina 26.3. valinnut Vuoden Auttajaksi 2022 fysiatrian erikoislääkäri Kristiina Kokkosen.
Vuodesta 2003 alkaen Suomen Kipu on palkinnut Vuoden Auttajana henkilön tai tahon, joka on vaikuttanut kipua sairastavien elämään myönteisesti ja jota on haluttu tästä toiminnasta kiittää. Vuoden Auttajaksi on vuosien varrella valittu niin vapaaehtoisia, hoitoalan ammattilaisiakin kuin hoitoyksiköitäkin. Myös vuonna 2022 ehdotuksia tuli monipuolisesti eri taustaisista henkilöistä.
Kristiina Kokkosen ehdokkuutta Vuoden Auttajaksi perusteltiin seuraavasti: "Kuntoutukseen ja kivunhoitoon erikoistunut Kristiina Kokkonen on auttanut lukuisia kipuoireista kärsiviä. Kokkonen työskentelee usealla toimipisteellä ja siten kohtaa hyvin erilaisia ja eritaustaisia potilaita. Kokkosen asiakkaat kuvailevat häntä kuuntelevaksi ja empaattiseksi lääkäriksi, joka todella pyrkii löytämään ratkaisuja. Kokkonen on Suomen Kivussa monelle tuttu yhdistyksen teemailtojen asiantuntijalääkärinä, joka kertoo selkeästi ja kansantajuisesti kroonisen kivun hoidosta ja kivunhallintakeinoista."
Suomen Kivun yhteistyökumppani Tempur palkitsee Vuoden Auttajan 2000 euron arvoisella lahjakortilla.
Aiemmin valittuja Vuoden Auttajia pääset halutessasi selailemaan tästä linkistä.