Väistyneen puheenjohtajan tervehdys

12.4.2021

Vuosikokouksessa maaliskuussa valittiin yhdistyksen uusi hallitus. Hallituksen väistynyt puheenjohtaja Virpi Paasisalo lähetti uudelle hallitukselle sekä jäsenistölle terveiset. Kiitokset myös Virpille työstäsi Suomen Kivussa!


Onnea sekä menestystä uudelle hallitukselle. Teissä yhdistyy tieto ja taito, kokemus ja halu oppia uutta. On ollut ilo tutustua teihin. Kiitos tekemällenne vapaaehtoistyölle kipuihmisten eteen.

Toimin yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2016. Nyt oli aika antaa tilaa uusille tekijöille. Moni asia on muuttunut tuona aikana parempaan, mutta paljon on tekemistä kivunhoidon kehittämisessä. Yhdessä terveydenhuollon ja päättäjien kanssa on hyvä edetä kaikkia koskevan kivun kokonaisvaikutuksen ymmärtämissä ja ongelmien ratkaisussa. Itse kiitän Essoten alueella saamastani hoidosta erikoissairaanhoitoa ja apuvälineyksikköä sekä vammaispalvelua.

Virpi Paasisalo

Kipupotilas vuodesta 2011. CRPS ja vuonna 2020 diagnosoitu ALS.

Teksti on kirjoitettu kommunikoinnin apuvälineellä, katsehiirellä ja avustajan avulla.

Suomen Kivun väistynyt puheenjohtaja Virpi Paasisalo kommunikoinnin apuvälineen kanssa.