Arto Hannolinin haastattelu No Harm -lehdessä

9.6.2021

Erityisasiantuntija Tarja Pajunen haastattelee Suomen Kipu ry:n pitkäaikaista aktiivia, Arto Hannolinia No Harm -lehden artikkelissa "Sairastuminen herätti halun auttaa - järjestötoiminta tarjosi reitin". No Harm on uusi, sote-alan ammattilaisille suunnattu kansallinen verkkolehti, jota julkaisee Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskus. Lehti on maksuton, ja sitä voi lukea digitaalisessa muodossa näköislehtenä ja saavutettavana pdf-julkaisuna.

Arto Hannolin toimii parhaillaan Suomen Kipu ry:n vapaaehtoistehtävissä hallituksen jäsenenä ja Helsingin aluekoordinaattorina. Järjestötoiminta on avannut hänelle väylän vaikuttamistyöhön ja samaa kokeneiden auttamiseen. Hannolin toivoo, että kipua sairastavien oireet otettaisiin todesta, ja että potilas nähtäisiin oman sairautensa hoidon ja sen seurausten parhaana asiantuntijana.

- Voidakseen osallistua päätöksentekoon potilas tarvitsee tietoa, mutta tiedon tulee olla ymmärrettävää ja kysymykset tulee kuulla, huomioida ja päätökset perustella, Hannolin kertoo potilaan kuulemisen ja osallistamisen merkityksestä hoidossa ja sen suunnittelussa.

Suomen Kipu ry tekee jatkuvaa vaikuttamistyötä kipua sairastavien hyvän hoidon eteen. Yhdistyksen tavoitteena on tarjota tietoa ja tukea kaikille, joita krooninen kipu koskettaa, sekä tarjota kroonista kipua sairastaville ja heidän läheisilleen vertaistukea ja toimintaa, joka tähtää aktiiviseen sekä sosiaaliseen elämään. Teemme aktiivista yhteistyötä ammattilaisten kanssa, jotta potilaille pystyttäisiin tarjoamaan laadukasta hoitoa ja kuntoutusta. Yhdistyksemme jäsenenä ja vapaaehtoisena olet mukana mahdollistamassa merkityksellistä työtä.